Hyppää pääsisältöön
Loading YT Video
Knipex Logo

Liitosnivel

Tukipisteenä, liitosnivel määrittää kahvoihin kohdistuvan voiman siirtymisen pihtien teho pisteisiin: leikkuteriin tai tartuntaleukoihin.

Nivelakseli voidaan suunnitella olevan ruuvi, niitti tai taotto tappi, riippuen millaisille kuormille pihti on suunniteltu.
Jotta varmistetaan, että kiinteällä nivelpisteellä varustetut pihdit liikkuvat kevyesti, mutta silti ilman välyksiä, se vaatii suurta tarkkuutta valmistuksessa. Kahden pihtipuoliskon välinen liitos on mahdollista toteuttaa erityyppisillä liitosrakennemalleilla.

päällekkäisnivel

Kun pihtien kaksi puolta on liitetty päällekkäisnivellyksellä, jota tavallisesti käytetään hohtimissa ja voimakkaammissa sivuleikkureissa, ne asttuvat vastakkain, ilman että nivelpintoja on työstetty. Tämän vuoksi pihdin kahvat voidaan tehdä erittäin kestäviksi.

 

 

 

 

Upotettu nivel

Kun valmistetaan upotettu nivellys, niin pitien molemmista puoliskoista on liitoskohdalta työstetty puolet materiaalista pois. Tällä tavoin kaksi pihdin puoliskoa voidaan sijoittaa toistensa sisään. Niittipinnan ulkopinta on sileä ja eikä siinä ole pykäliä.

 

 

Lävistetty liitosnivel

Lävistetyllä nivelillä varustetut pihdit ovat erityisen tukevia. Tässä toinen kahva on uritettu ja toinen työnnetään sen läpi. Molemmille puolille asennettu nastatappi yhdistävät ja varmistavat liitoksen siten, että molemmat kahvat liikkuvat varmasti oikeansuuntaisesti.

 

 

Liukuliitos

Liukuliitokset mahdollistavat pihdin tartuntaleukojen optimaalisen säätämisen työkappaleen koon mukaan. Tätä tehtäessä leukojen avautumaa joko suurennetaan tai pienennetään. Tämä tapahtuu siirtämällä pihtien kahvoja toisiaanpäin tai poispäin. Jotta tämä toiminto on mahdollinen, täytyy lukitusmekanismi vapauttaa joko avaamalla pihdit täysin aukiasentoon tai vapauttamalla lukitus painamalla jousikuormitettua säätönappia. Klassisia esimerkkejä näistä pihdeistä, tällä liitoksella ovat vesipumppupihdit ja pihtijakoavain.